Centerline Studio Oy
Carola Kiikka-Miettunen
Jahtitorventie 5 B
02940 Espoo
040-7038170

carola.kiikka-miettunen (at)centerlinestudio.fi




Somatic Pilates

Somatic Pilates on koulutusohjelma, joka on koottu useasta eri alueesta. Yhdessä ne muodostavat kokonaisuuden, joka keskittyy kehonhallintaan. Koulutus perustuu pitkälti Joseph Pilateksen kehittämään kehonhallintamenetelmään sekä nykyiseen tietämykseen lihasten aktivoitumisjärjestyksestä. Tanssimaailmassa somatiikan - eli sisältä päin ajatellun liikkeen - tunteminen sekä mielen ja kehon yhteys, on ollut tunnettua jo kauan. Myös suomalaisessa naisvoimistelussa löytyy piirteitä kehonhallinnan periaatteista.

Suuri osa kehossa ilmenevistä ongelmista on seurausta siitä, että lihakset eivät toimi oikeassa järjestyksessä. Näin niveliin syntyy virheellisiä liikkeitä, jolloin nivelet kuormittuvat väärissä asennoissa ja kipeytyvät. Tästä voi aiheutua ergonomisesti kestämätön tilanne. On tärkeää, että lihakset rentoutuvat riittävästi eikä niihin synny kestojännitystiloja. Venyttelystä ei ole pysyvää hyötyä, ellei puututa samalla liikehäiriöitä aiheuttaviin syihin ja niiden synnyttämiin ongelmiin. Hyvällä harjoittelulla ja oikein kohdistetuilla harjoituksilla ihminen saadaan muuttamaan tapaansa käyttää kehoaan. Parantunut liikkeen rentous ja liikkuvuuden paraneminen ei sinällään ole itseisarvo, ellei sen avulla saada aikaan muutoksia. Nämä muutokset tulisi näkyä parantuneena kehonhallintana arkisissa askareissa, harrastuksissa ja työn ergonomiassa.

Ihmiset, jotka ovat syventyneet kehonhallintamenetelmiin, ovat löytäneet niistä suuren avun moniin ongelmiinsa. Harjoittelun myötä urheilusuoritukset parantuvat, kiputilat vähenevät ja yleinen hyvinvointi lisääntyy.

Tiedän kokemuksestä, kuinka tärkeää työhyvinvointi ja -ergonomia on. Kun istuu koko päivän päätteen ääressä, olo voi olla todella jäykkä ja selkää ja niskaa jomottaa.

Ihmisen liikkeille on tyypillistä, että lihakset aktivoituvat alhaisella teholla ja vain lyhyen aikaa kerrallaan. Silloin ne pystyvät rentoutumaan riittävästi, eikä niihin synny kestojännitystiloja. Moni työ on kuitenkin nykyisin sellaista, että työvaiheissa syntyy pitkiä jännitystiloja, rentoutuminen jää vaillinaiseksi ja lihas alkaa olla uupunut. Lihaksen energiavarastot ovat tyhjentyneet osittain ja ne jäävät vailla energiaa jatkuvan jännityksen vuoksi.

Uskon, että voin hyödyntää aiempaa työkokemustani myös sinun hyvinvointisi parantamiseksi. Räätälöin yrityksesi henkilöstölle mittatilaustyönä sopivia tunteja ottaen huomioon työn luonteen, toimialan ja henkilöstön ikä- ja sukupuolijakauman. Ryhmät pidetään pieninä - näin voin taata henkilökohtaisen ja tarkan ohjauksen, ja saamme tunnin hyödyn maksimoiduksi. Keskityn lihaksia venyttäviin ja avaaviin Pilates-liikkeisiin ja mm. keskittymiskykyä parantaviin hengitysharjoituksiin sekä virkistäviin sarjoihin.

www.somaticstudio.com